tiistai 21. tammikuuta 2014

Yhdessä vahvempia

Tämä kaikki muuttaa meitä ihmisinä.  On varmasti jo muuttanut ja tulee varmasti vielä muuttamaan.  Uskon, että meistä tulee ainakin vahvempia. Olen tosin yllättynyt kuinka vahvoja olemme jo nyt olleet.  Ennen ajatteli, että oman lapsen kuolema on sellainen asia josta ei varmasti selviäisi.  Mutta me selviämme. Emme ole missään vaiheessa edes kyseenalaistaneet sitä. Tämä myös lujittaa meidän kahden välistä suhdetta. Tuntuu,  että on jo nyt lujittanut. Toisinkin voisi olla.  Olemme kuitenkin sen verran onnellisessa asemassa,  että pystymme puhumaan toisillemme,  olemme aina pystyneet.

Tänään kävi pappi puhumassa tulevista hautajaisista. Rankka tapaaminen. Harvapa sitä joutuu lapsensa hautajaisia suunnittelemaan. Mutta kuten sanottua,  yhdessä me tästäkin selviämme.  Yhdessä olemme vahvempia.

"Mut jos vaan vahvat pysyy hengis,
niin mä päätin et mä selviin.
Mä teen sen mitä täytyy.
Jos vaan vahvat pysyy hengis,
mä teen mitä vaan et selviin."
-Tuomas Kauhanen: Vahva-



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi!