Kävimme tänään hommaamassa muistotilaisuuteen kynttilöitä ja muita tarvikkeita. Toistan itseäni, mutta pakko todeta vielä kerran, että kaupoissa käynti on vaikeaa. On raastavaa, että vauvoja ja vauvan vaatteita tulee vastaan joka puolella, käänsi päänsä mihin suuntaan tahansa. Mutta eipä neljän seinän sisällekkään voi loppuelämäksi jäädä. Ne on vain kohdattava.
Tuntuu välillä, että tämä on jonkun toisen todellisuutta, ei meidän. Ei tällainen voi olla tosielämää. Ei voi olla. Vanhat ihmiset kuolevat, eivät pienet lapset. Eivät ainakaan syntymättömät. Mutta silti me vain elämme tätä todellisuutta joka päivä. Valitettavasti.
Tein tänään enkelin muistotaulun valmiiksi. Löysimme kauniit vaaleanpunaiset kehykset, joihin laitoin enkelin käden- ja jalankuvat, hiuskiehkuran sekä nimen ja päivämäärän. Enkeli on kotona.
"Jos sua ei ois ollut
niin olisin keksinyt sut
Ois susta samanlainen tullut
mitään en ois muuttanut
Ohikulkijat luulee
minun seinille puhuvan
Tyhjyyteen he sanovan mun kuulee
sua aina rakastan
Tahdon susta kiinni pitää
vaikken sua oikeasti enää nää
...
Kiitos
kun olit totta hetken
Nyt mun täytyy tästä jatkaa
Vierelläni teet loppuretken
vaikka se ois kuvitelmaa"
-Kaija Koo: Jos sua ei ois ollut-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Lämmin kiitos kommentistasi!