sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Haaveet laatikkoon

Päätimme tänään viikkosiivouksen yhteydessä pakata enkelin vaatteet ja tavarat pois. Tiesin, että se ei tulisi olemaan helppoa. Meillä oli kaikki valmiina odottamassa. Otin kuitenkin taas asenteen, että tämä on vaan nyt tehtävä. Ja jälleen kerran yllätyin omasta rauhallisuudestani. Poika touhusi ympärillä omia juttujaan, minä pakkasin vaatteet äitiyspakkauksen laatikkoon ja mies purki pinnasängyn ja vei tavarat säilöön vintille. Poika kävi välillä ihmettelemässä pinnasängyn purkamista. Selitin hänelle, että "sinulla on nyt tuo oma isojen poikien sänky, niin tätä ei enää tarvita". Ei tarvita ei... Onneksi poika on vielä niin pieni ettei osaa ihmetellä miksi ensin aiemmin petasimme siskolle sängyn ja nyt sitä ei enää tarvita.
Tuntuu, että vaatteiden ja tavaroiden mukana pakkasimme laatikkoon ja vintille myös kaikki tulevaisuuden haaveet ja unelmat. Nyt ei oikein osaa eikä uskalla haaveilla mistään kun se suurin haave, jota oltiin odotettu, otettiin yhtäkkiä pois.

Valitsimme samalla enkelille hautausvaatteet. Hän saa päällensä kauniin valkoisen bodyn, jossa on kukkabrodeerauksia, valkoiset sukkahousut, valkoisen neuletakin ja vaaleanpunaiset housut sekä päähänsä valkoisen myssyn. Vaatteita valitessa ajattelin, että minun kuuluisi pukea näitä tytöllemme, nyt ne pukee kuitenkin hautausurakoitsija. Meistä kumpikaan ei pysty siihen. Haluamme säilyttää sen rauhallisen ja kauniin mielikuvan mikä meille sairaalassa enkelistä jäi.
Hän ikäänkuin nukkui, syvää ja pitkää unta.


"Haaveet kaatuu
niitä nousemaan en saa
Haaveet kaatuu
tahdoin paljon kauniimpaa."
-Jore Marjaranta: Haaveet kaatuu-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi!