Käytiin tänään mummon ja papan luona. Poika pääsi leikkimään vähän eri ympäristöön. Kivointa oli rappujen kiipeäminen edestakaisin, mummo ja pappa sai juosta oikein urakalla. Samalla innostuin itse aloittamaan sisustustaulu-projektia, joka on muhinut mielessä jo pitkän aikaa ennen enkelin syntymää. Nyt, kaiken tapahtuneen jälkeen, on tullut tunne, että asioita pitää alkaa tehdä ja toteuttaa. Ei elää enää sitten kun -elämää.
Nykyään elämän voi jakaa kahteen aikakauteen: aika ennen enkeliä ja aika enkelin jälkeen. Ennen elettiin haaveissa, suunniteltiin tulevaisuutta, murehdittiin turhanpäiväisiä pikkuasioita ja puhuttiin että "tehdään tämä ja tämä sitten kun". Nyt eletään päivä kerrallaan-elämää. Tulevaa ei jaksa kauheasti ajatella eikä suunnitella, kunhan selviää aamusta iltaan. Asioiden tärkeysjärjestys meni kerralla uusiksi. Tärkeintä on tämä hetki, tässä ja nyt. Kaikki on niin pienestä kiinni, kaikki voi muuttua sekunneissa.
"Kun elämässä kaiken menettää
silloin vapaus on ainut mitä käteen jää
On ylämäki raskas askeltaa,
mutta alamäkeen liian usein katoaa
Jos se ei tapa niin se todellakin hajottaa
ei muistojen päälle kultakerrosta saa
Hymyile tai itket kuinka vaan
ole hetki niinkuin huomista ei olisikaan."
-Haloo Helsinki!: Vapaus käteen jää-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Lämmin kiitos kommentistasi!