Eilen ei tullut kirjoitettua, vaikka aihetta olisi ollut. Oli ihan hyvä päivä. Pojalla oli mukavaa leikkiseuraa koko päivän ja mekin saimme nauraa heidän touhuilleen. Välillä, parempina hetkinä, mieleen tulee, että pitäisikö meidän surra jotenkin enemmän. Mutta jokainen suree omalla tavallaan, eikä surun määrää voi mitata millään mittarilla. Yhtä ainoaa oikeaa tapaa surra ei ole.
Me kyllä suremme, mutta ajattelemme asioita tunteen lisäksi järjellä.
Me kyllä suremme, mutta elämme arkea samalla.
Me kyllä suremme, mutta löydämme myös naurun aiheita.
Se on ainoa tapa jatkaa elämää eteenpäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Lämmin kiitos kommentistasi!