Tänään on ollut mukava päivä. Olemme ehtineet touhuta kaikenlaista. Puuhailimme kotona, piipahdimme mummolassa ja teimme pitkän vierailun hyvän ystäväperheen luo. Kaikesta touhusta huolimatta aina hetkittäin, pienen hetken ajaksi, on iskenyt erittäin kova ikävä enkeliä. Tulee tunne, että voisi mennä jonnekkin syvälle metsään huutamaan, ei itkemään, vaan huutamaan kurkku suorana.
Muistan välillä elävästi miltä juuri syntynyt pieni nyytti, enkeli, tuntui sylissä. Pitkä, laiha tyttö kippurassa rintakehäni päällä. Miltä tuntui silittää pehmeää poskea ja niitä pieniä, hoikkia sormia.
Ikävä on varmasti aina. Välillä enemmän, välillä vähemmän.
"Onko sulla joskus ikävä ollut jotain jota ei ehkä olekaan?
Onko sulla koskaan ikävä tullut, vaikket tiedä mitä edes kaipaatkaan?
Niinkuin pieni satu johon lapsena uskoit, menettänyt hohteen on kokonaan
Tai niinkuin kaunis maisema jota ei koskaan ole edes ollut olemassakaan.
Ootko omaa elämääsi ikävöinyt, joka ohi kulkee, et huomaakaan?
Päiviä lyhyitä tai pitkiä joista et koskaan saanut otettakaan?
Minulla on suunnaton ikävä sinne, mistä en koskaan oo kuullutkaan.
Minä olen kauan jo sinua kaivannut, sinua ei varmasti olekaan.
Minulla on ikävä, minulla on suunnaton ikävä.
Minulla on ikävä, minulla on suunnaton ikävä."
-Pave Maijanen: Ikävä-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Lämmin kiitos kommentistasi!