Kuukausi

Aika kuluu, päivät kulkevat kuten ennenkin.  Herätään aamulla,  hoidetaan asiat jotka täytyy hoitaa,  pyöritetään arkea. Yhtäkkiä on kulunut kuukausi.  Tänään on siis enkelin 1-kuukautis päivä. Tuntuu kuin se kuukausi olisi kulunut jonkinlaisessa sumussa.  Tietää eläneensä, mutta jollain puoliteholla. Ja edelleen tämä kaikki tapahtunut tuntuu yhtä uskomattomalta kuin ennenkin. Miten näin on voinut käydä?

Olemme käyneet nyt hautajaisten jälkeen pari kertaa enkelin haudalla. Tänään kävimme taas viemässä kynttilän. Hauta oli nyt suljettu ja hautajaiskukista oli muodostettu kaunis risti haudan päälle. On hyvä, että nyt on paikka jossa käydä tervehtimässä enkeliä. Vaikka edelleen ihan järjettömältä tuntuukin, että me käymme oman lapsemme haudalla.

No, totean vain taas kerran Haloo Helsingin sanoin: "Jos se ei tapa niin se todellakin hajottaa. " Ja aivan täydellisesti hajottaakin...

Menetys

Tänään hautasimme pienen enkelimme. Siunaustilaisuus oli kaunis ja yksinkertainen. Paikalla olivat kaikki läheisimmät. Tilaisuus oli raskas, mutta sen jälkeen oli kuitenkin jollain tavalla helpottunut olo. Yksi etappi oli saavutettu ja siitä selvitty.
Nyt on kuitenkin sanoinkuvaamattoman tyhjä olo. Ei oikein tiedä mitä tehdä, mitä tästä eteenpäin? Kaiken lopullisuus, se että olemme oikeasti menettäneet enkelimme, konkretisoitui täysin vasta nyt. Hautasimme enkelin mukana yhdeksän kuukauden aikana luodut haaveet ja odotukset. Tilalla on tyhjyys.

Tänään ja huomenna

Huomenna on elämämme raskain päivä. Hautaamme oman lapsemme.

Tänään on kuitenkin ollut ihmeen rauhallinen olo. Olen aiemmin ajatellut ettei tällaisella voi olla mitään tarkoitusta. Nyt on kuitenkin tullut viime päivinä useasti tunne ja tarve ajatella, että kaikella tällä tapahtuneella on tarkoituksensa. Tästä täytyy seurata myös jotain hyvää. Haluan uskoa, että elämä niin sanotusti hyvittää tämän meille. Jollain tavalla. Joskus.

Yhdessä vahvempia

Tämä kaikki muuttaa meitä ihmisinä.  On varmasti jo muuttanut ja tulee varmasti vielä muuttamaan.  Uskon, että meistä tulee ainakin vahvempia. Olen tosin yllättynyt kuinka vahvoja olemme jo nyt olleet.  Ennen ajatteli, että oman lapsen kuolema on sellainen asia josta ei varmasti selviäisi.  Mutta me selviämme. Emme ole missään vaiheessa edes kyseenalaistaneet sitä. Tämä myös lujittaa meidän kahden välistä suhdetta. Tuntuu,  että on jo nyt lujittanut. Toisinkin voisi olla.  Olemme kuitenkin sen verran onnellisessa asemassa,  että pystymme puhumaan toisillemme,  olemme aina pystyneet.

Tänään kävi pappi puhumassa tulevista hautajaisista. Rankka tapaaminen. Harvapa sitä joutuu lapsensa hautajaisia suunnittelemaan. Mutta kuten sanottua,  yhdessä me tästäkin selviämme.  Yhdessä olemme vahvempia.

"Mut jos vaan vahvat pysyy hengis,
niin mä päätin et mä selviin.
Mä teen sen mitä täytyy.
Jos vaan vahvat pysyy hengis,
mä teen mitä vaan et selviin."
-Tuomas Kauhanen: Vahva-