Onni

Eilen oli todella mukava päivä. Puuhailimme ihan arkisia juttuja: pestiin pyykkiä, siivottiin, käytiin kaupassa, laitettiin ruokaa, leikittiin. Poika, minä ja mies. Ihan tavallinen perhe. Pitkästä aikaa oli tunne, että ehkä emme olekaan koko loppuelämäämme vain suurta surua mukanamme kantava perhe, vaan voimme välillä tehdä ihan tavallisen perheen arkisia asioita. Miettimättä hautakynttilöiden ostoa tai hautakivien malleja tai mahdollista uutta raskautta ja sen tuomaa pelkoa. Toki suru on ja pysyy, niinkuin kaipauskin, mutta sen ei ehkä tarvitsekaan tuntua taakalta.
Jos olen jotain tästä oppinut, niin sen, että elämä on tässä ja nyt. Ei huomenna, ei eilen, vaan nyt. Kliseistä, mutta totta. Juuri eilen tavoitin tuon nyt-hetken. Ripustin pyykkiä ja katselin kun poika leikki keskittyneesti itsekseen,  mies laittoi ruokaa. Valtava onnen tunne tulvahti läpi. Tällaista elämän pitäisi olla, pieniä arkisia asioita. Rauha sydämessä ja mielessä.