Pikkumaista

On ollut nyt vähän hiljaiseloa täällä. Olen tehnyt lyhyttä sijaisuutta, ollut töissä muutamana päivänä viikossa. Vaikka työpäiviä ei olekaan ollut kuin muutama viikossa, niin silti tuntuu, että on ollut kovasti hulinaa. Ei ole oikein enää iltaisin jaksanut keskittyä koneen ääreen.
Tämä työjakso on kuitenkin tuntunut ihan hyvältä. Saa väkisinkin muutakin ajateltavaa, pääsee vähän muihin ympyröihin.

Olen tässä viime aikoina miettinyt, että onko pikkumaista olla innostumatta tai iloitsematta muiden raskausuutisista. Ihan lähimpien ystävien uutisista nyt olisin onnellinen. Ilman muuta. Vaikeuksia kun löytyy muiltakin tällä vauvasaralla. Mutta en vain pysty iloitsemaan puolituttujen tai ei niin läheisten ihmisten raskausilmoituksista. Huonoa käytöstä? Pikkumaista? Itsekästä? Kaameaa kateutta tai katkeruutta?
Ehkäpä, mutta tunteilleen ei voi mitään. Sanon suoraan, että koen, että minulla on siihen jollain tapaa oikeus. Minun ei tarvitse iloita, koska se kouraisee edelleen liian syvältä. He saavat onnen, me emme.
Elämä ei ole reilua.

Varo vaan!

"Älä kuule vielä iloitse! Varo vaan, se voi vielä kuolla!" Näin tekisi mieli mennä nykyään sanomaan kaikille raskaana oleville, jotka tulevat kadulla vastaan. No, en tietenkään oikeasti mene, mutta ajatus käy mielessä joka kerta kun näen raskausmahan. Aika kamalaa, mutta siltä vaan nyt tuntuu. Tekisi mieli varoittaa muita. Ei näistä paljon neuvolassa huudella.
Elämä on arvaamatonta!