Kohtaaminen

Tänään se sitten tapahtui, asia jota pelkään nykyään kaupungilla käydessämme. Törmäsimme tuttuun, joka ei tiennyt tapahtuneesta. Hän hämmentyi todella pahasti asian kuultuaan. Enkä kyllä yhtään ihmettele, varmasti itse reagoisi samalla tavalla. Se oli kaikille epämukava tilanne.
Ennen niin sosiaalisesta ihmisestä onkin nyt tullut sivuilleen pälyilevä paniikkipallero, joka kauhulla odottaa milloin vastaan kävelee joku tuttu, joka iloisena onnittelee vauvasta. Kuten sanottua, kaikille epämukava tilanne.

Kävimme tänään valitsemassa enkelille hautapaikan. Paikka on rauhallinen, suuren männyn vieressä. Hautausmaalla on kaunis pieni kappeli, jossa siunaustilaisuus pidetään. Veimme myös enkelin hautausvaatteet hautaustoimistoon ja samalla näin enkelin arkun. Tämä päivä olikin taas hieman raskaampi. Kuten aiemmassakin kirjoituksessani totesin, kenenkään vanhemman ei kuuluisi joutua tekemään tällaista. Se on niin väärin, niin väärin...

Askel eteenpäin

Tänään käytiin järjestelemässä enkelin hautajaisasioita. Vanha totuus siitä, että kenenkään vanhemman ei pitäisi joutua hautaamaan omaa lastaan pitää todellakin paikkansa. Se on julmaa ja niin väärin, sotii luonnon normaalia kiertokulkua vastaan. Olen kuitenkin meistä ylpeä, saimme asiat hyvin hoidettua vaikka henkisesti rankkaa olikin. Yllätyin omista reaktioistani, sain pidettyä itseni rauhallisena ja asiallisena. Olin päättänyt aamulla, että olen vahva ja pystyn tähän.

Kaupungilla käynti on ollut  raskasta, koska tuntuu, että joka puolella vilisee pieniä vauvoja ja raskausmahoja. Niiden näkeminen on kuin isku palleaan, henki tuntuu salpautuvan ja ahdistus iskee. Maailma kääntää oikein kunnolla veistä haavassa. Minullahan tuon onnen pitäisi olla, se odotti jo aivan nurkan takana. Nyt jäljellä on tyhjä syli, jälkisupistukset ja lukuisista verikokeista mustelmilla olevat kädet.

Poika oli hoidossa papalla sillä välin kun me olimme asioilla. Oli ihana huomata poikaa hakiessa kuinka hauskaa molemmilla oli ollut yhdessä, vastassa oli kaksi leveästi hymyilevää naamaa. Ihanaa on ollut myös se, että kaikesta huolimatta nauru löytyy vielä itseltäkin jostain. Pojasta on kuoriutunut pieni Vili Vilperi ja hänen touhuilleen ei välillä pysty muuta kuin nauramaan. Se pitää pinnalla.

Kaikesta rankkuudesta huolimatta tuntuu, että tänään on ollut kuitenkin ihan hyvä päivä. Elämä ehkä sittenkin voittaa.

"Herään, ehkä vielä toivunkin
Ja toivon, joskus vielä uskonkin
Se saapuu lohtu jonka aavistin..."
-Anna Puu: Kaunis päivä-